Post by Tuulia on Dec 17, 2014 18:24:00 GMT 2
Uudenvuodenmaasto la 3.1.2015
Rusetin toiminta käynnistyy sopivasti vuoden alussa lauantaina 3.1.2015 maastoretkellä, jossa uudet hoitajat pääsevät tutustumaan hoitsuihinsa. Porukka on pieni ja toisilleen tuntematon, mutta tutustumaanhan täällä pyritään! Jokainen osallistuja saa piirtää ja kirjoittaa maksun, miten tuntuu hyvälle, kunhan siinä ilmenee oma hoidokki ja edes yksi tallilainen (;
Osallistujat
Marja - Disa
Tuulia - Fjella
Rawana - Karo
Hope - Ruska
Salla - Kikka
Susan - Piko
Hilla - Peppi
Luminen maasto ~ 3.1.15
Auttelin Hillan korkean Pepin selkään, jonka olimme yhdessä varustaneet. Mua vähän jännitti lähtä vetämään maastoa, mutta pakko mun oli se tehdä, jotta voisin ratsastaa kärjessä Hopen ja Ruskan edellä, Marja kun ei osannut englantia. Marja pitäisi perää ja molemilla oli eilen talliin muuttaneet ponit, huh. Alunperin ei ollut tarkoitus, että ponit tulisivat alle viikon sisään avajaisista, mutta myyntitallin pitäjä tarvitsi tilaa uusille hevosille.
Olin harjannut Fjellan jo, enkä voi muuta sanoa, kun että ihana, symppis tapaus. Se seurasi kokoajan mitä tein ja nautti rapsuttelusta ja silittelystä. Vaaleenharmaa talvikarva oli niin pehmosta ja kivaa harjata. Tykkäsin kovasti tamman satulahuovasta, ja hiplasin sktä, kun heitin satulan selkään tammalle. Kauniisti kirjailtu huopa. Kun Hilla oli Pepin selässä, hain Fjellan karsinastaan. Moni muukin oli jo ulkona.
"Moi Hope", tervehdin tyttöä, kun hän talutti Ruskaa aitalta pihaan. "We will ride front of other, ratsastamme ensimmäisinä, ensimmäinen tarkoittaa first", kerroin. Tarkoittaa-sanaa hoettuani monta kertaa, oli Hope sen jo oppinut. Marja jutteli Susanin kanssa, joka oli tänään ensimmäistä kertaa tallilla.
"Piko on symppis ja kiltti tapaus", Marja kertoi Susanille, jolle minäkin hymyilin ja moikkasin. Rawanan ja Sallan muistin avajaispäivästä, he säätivät juuri Karon ja Kikan jalustimia. Pian olimme kaikki selässä.
"Minä menen kärkeen", ilmoitin. "Marja pitää perää. Muistakaa pitää turvaväli ja väistää autoja, vierekkäin voi välillä ratsastaa, ainakin sitten kun mennään pellolle."
Olin eilen ratsastanut Pikolla maastoreitin, joka nyt mentäisiin. Seitsemän ponin letka käveli rauhallista tahtia kuusikujan alkuun, josta käännyimme oikealle isommalle tielle. Jokaisella oli heijastinliivi päällä, niitä kun löytyi varastosta. Samoin poneilla oli jaloissa heijastinpintelit - näkyisimme varmasti autoille.
Maasto oli lähtenyt ihan lupaavasti käyntiin, ja pian käännyin katsomaan taakse. Vinkkasin Hopelle, että voi ratsastaa viereeni. Marjakin ratsasti Disan kanssa viimeisenä ratsastavan Hillan viereen juttelemaan, jonka ratsuna toimiva Peppi oli kulkenut ihan nätisti letkan perässä. Se kun saattaisi yllättäen hyppiä sivuun tai muuta.
"I love snowfall", sanoin Hopelle, kun suuret hiutaleet himmalivat pilvistä päällemme. Kaikkien puiden oksat olivat yön aikana saaneet lumipeitteen ja reunimmaiset puskat kaartuivat kauniisti tielle. "Snow is lumi, snowfall lumisade", opetin, ja Hope toisti sanoja perässä.
"Lumi on beautiful but cold", tyttö totesi.
Taivas oli pilvinen, mutta päivä hyvin valoisa, olimmehan liikkeellä jo puolenpäivän aikaan.
"Tästä lähtee meidän maastoesterata!" käännyin huutamaan jonolle metsätienhaarassa. "So there we can jump with horses over trees which lie on the ground", koitin sönkätä, mutta Hope tuntui ymmärtävän. "Maastoesteet, este is that we jump over, and maasto is riding in forest", naurahdin ja totesin: "I am so bad in English but it isn't so important thing, you need only understand what I mean."
Pian tuli taas risteys, missä pyysin Hopea palaamaan taakseni. Fjella pysähtyi kuuliaasti risteykseen, eikä autoja näkymyt tulevan. Ratsastin tien yli ja jatkoin matkaa vasemmalle. Hope tuli Ruskan kanssa perässä, joka seurasi Fjellaa kiltisti. Hassua vetää maastoa paljon pienemmällä ponilla kun perässätulija..
"Ravataan!" huudahdin, kun kaikki olivat tulleet tien yli. Tie oli melko suora ja leveä, mutta auton autoa ei ilmeisesti ollut tänäaamuna vielä kulkenut, kun jälkiä ei näkynyt.
Seuraavassa mutkassa hiljensimme käyntiin. Jonkin aikaa kuljettuamme pelto avautui vasemmalle puolelle tietä. Ojan yli meni hyväkulkuinen silta, mistä pellolle pääsi, joten ratsastimme sinne.
"Tässä saamme laukata, suoraan tuonne kauimpaan nurkkaan. Jos joku ei tahdo laukata, saa mennä tietäkin pitkin Marjan johdolla.
Fjella innostui laukasta, ja nautin vauhdin hurmasta ja naamaan piiskaavista lumihiutaleista. Maisema oli taivaallisen kaunis, eikä minuu haitannu, vaikka isommat ponit kiisi edellemme. Hidastin jo reippaasti ennen suoran loppua, ja palailimme metsänreunaa takaisin tielle.
Takaisin tallille ei ollut enää pitkä matka, joten se taittui leppoisasti käynnissä.
Tallilla yks sun toinen valitteli kylmää, joten Marja lupasi kaakaot talossaan.
"On muuten hyvä tölttäämään tämä Disa, menee tasaisesti ja kovaa", hän sanoi.
Minä talutin Fjellan karsinaansa, otin satulan sen selästä pois ja vein käytävän seinälle telineeseensä. Vaikka ovi käytävään oli auki, ei Fjella yrittänyt minnekään. Vähän se maisteli heinäverkon heiniä, mutta ei se mikään heinien orja ollut. Disa taas kuulemma viihtyi pihatossa vain heinien kimpussa.
Hillalla oli vähän ongelmia toisessaa päätykarsinassa korkean Pepin kanssa, joten auttelin häntä, mutta Hopella ei ollut Ruskan kanssa mitään ongelmaa.
"I really like you Ruska, but I wanna stil take care of Disa, she is pretty lovely", Hope jutusteli. Haha, eilen, kun ponit saapuivat, ihastui Hope heti valkopäiseen issikkatammaan. Varmaan kävisi vielä katsomassa pikkusta pihatossa, mutta minä ainakin lähdin kaakaolle lämmittelemään!